Mä vihaan mun työtä.

Mun työ on yks yhteiskunnan vihatuimmista. Meitä tarvitaan jotta yhteiskunta pyörisi edes hieman paremmin mutta meitä vihataan kaikesta huolimatta.

Mun aivot on aina nollassa ku mä oon töissä, mä oon tehny tota kohta 6 vuotta. Tekeekö se jotain ihmiselle jos se on jumissa tuntikausia päivässä kun vaihtoehtona olisi käyttää päätä?

Mua on alkanu hajottamaan tän työn tekeminen, keväällä olin jo innoissani ottamassa lopareita. Lauleskelin jopa innoissani maanisesti ”mä lopetan tän paskan” mutta syksyn kynnyksellä edelleen samaa paskaa. Toki välissä oli kesäloma jonka tahdoin pitää.

Tästä tuli vakavaa. Mä halusin heittää humoristisemman otteen mutta ehkäpä tätä täytyy käsitellä otsa kurtussa.

Siihen on syynsä kun ylipäätään aloin jaksaa tätä työtä, työvuorot vaihdettiin ilmoittamalla pomolle. Ihan samahan se on ollaanko siellä miten töissä. Pieni firma kumminkin.

Vähitellen alkoi hajottaa.

Nyt tänään mua alkoi jälleen oikeasti vituttaa. Aiemmista raivoiluistani poiketen olin suhteellisen tyyni.

En jaksanut raivota enää. Oli turhaa, suunnitelmia kumminkin oli.

Mä kuuntelen nyt Crashia, tuli sattumalta spotifyssä vastaan ja aattelin kuunnella. Täähän on hyvää musiikkia, oon mä sen aina tiennyt mutten etenkään räppiaitoiluvaiheessani halunnut myöntää. Hassu teinipoika.

Mulla ei nyt ajatus kulje.