Kategoria: Yleinen

Kuinka käyttää kuuloaistia kaikuluotaamiseen

Aistit ovat jännä asia. Sokeiden tiedetään omaava paljon tarkempi kuuloaisti koska heidän täytyy kuulla tarkasti ympäristössä tapahtuvat muutokset.

Lepakoiden tiedetään kaikuluotaavan läpi metsän. Lepakko on sokea eläin mutta kykenee käsittämättömällä tarkkuudella vaeltamaan läpi metsien ja ryteikköjen.

Ihmisillä on viisi perusaistia, näkö, kuulo, tunto, haju ja makuaisti. Kun yksi aisti poistuu käytöstä, jää aivokapasiteetille hieman enemmän prosessoitavaa mitä aisteihin tulee. Jokaista aistia voi harjoittaa itse, hienostuneita viinejä ja juustoja, susheja, viskejä ja muita elintarvikkeita autistisella tarkkuudella analysoivat ihmiset harjoittavat maku ja hajuaistejaan. Viininhaisteluiltoja viettävät listaavat viinien haisevan homeelle ja puukellarille avomaahakkuiden jälkeen. Näillä on hyvin tarkka hajuaisti koska jokainen haluaa olla paras. Myös viininhaistelussa.

He ovat harjoittaneet aistinsa hyvin tarkoiksi, maku ja hajuaisti joita voi harjoittaa ovat aisteja muiden joukossa. Ihminen oppii katsomalla tarkkailemaan vaikkapa tarkasti ihmisjoukkoja. Maailman huippujohtajien turvamiehet kykenevät tarkkailemaan ihmisjoukossa hiemankaan epäluontevasti ja epäilyttävästi toimivat henkilöt. He ovat harjoittaneet tätä kykyä huomattavasti.

Nämä esimerkit ovat harjoittaneet aistejaan, kyenneet keskittymään juuri tarvittavaan aistiin oikealla hetkellä.

Lopulta aistin tarkkuus voi olla yli-inhimillistä luokkaa.

Voit kävellä pimeässä puhuen alati ja keskittyen täysin kuuloaistiisi, kuulet kaiusta mitä edessäsi on. Onko edessäsi seinä vai käytävä. Myös kaiun laadusta voi päätellä mitä edessä saattaa olla ja mitä materiaaleja edessä on. Sulje silmästi ja toista taukoamatta jotain itse valitsemaasi. Oli se sitten ”om mani padhe hum” tai ”vitun hipit”. Käännä päätäsi, jos edessäsi on vaikkapa tietokone tai televisio, ja sivulla tyhjä huone. Kaiku on täysin erilaista. Entä jos tässä kohtaa nousisi kävelemään ja toistamaan tuota hokemaa? Kuulisit edessäsi huonekalut ja seinät kaiun perusteella. Kykenisit tuota taitoa harjoittamalla kulkemaan monimutkaisessa sokkelossa kuulemasi kaiun taajuutta tarkkailemalla. Tämä täytyy hoitaa äärimmäisellä tarkkuudella. Kuuloaistin kanssa on oltava yhtä. Pyri sulkemaan se tumma mössö jota näet sulkiessasi silmäsi pois mielestäsi.

Itse huomaan pimeässä navigoidessani sulkevani silmäni jotta aistisin paremmin ympäristöni, Yritä nyt sinäkin. Yritä mystisen joogamediaatioriitin jälkeen. Saatat rentoutua silmin nähden jolloin pystyt keskittymään haluamaasi aistiin tarkasti.

 

Pääsin kouluun

Alotin pari viikkoa sitten koulun just sellaisella kiinnostavalla alalla mihin oon oikeesti motivoitunut, siistiä päästä oppimaan uutta ja kouluttautumaan ammattilaiseksi alalle joka on suhteellisen tuore vielä. Pääsee olemaan tulevaisuudessa alan huippuasiantuntijoita jotka heittelevät omia diippeyksiään jotka päätyvät kuuluisiksi lainaukiksi suurilta ajattelijoilta. M

Olin ihan liian monta vuotta jumissa epäkiinnostavassa paskaduunissa jossa joka päivä oli täysin samanlainen. Nyt tunnen olevani enemmän olemassa kuin nuo edelliset melkein 8 vuotta. Oikeasti en ole koskaan ollut näin sosiaalinen kuin viimeisen parin viikon aikana. Koskee myös sosiaalista mediaa koska se on sosiaalista käyttäytymistä. Sosialisointi mielletään ihan liian herkästi face to face-kanssakäymiseksi. Asia on helppo ymmärtää etenkin vanhan kansan suusta kuultuna koska heidän näkökulmastaan viimeiset kymmenen vuotta on kulunut tuosta vain. Viimeisten kymmenen vuoden aikana kosketusnäytölliset älypuhelimet ovat muovanneet maailmaa huomattavasti. Internet saapui koko kansan tietoisuuteen viimeistään 90-luvun puolivälissä ihmeellisenä nörttien verkostona. Kesti melkein 20 vuotta siihen että lähestulkoon jokainen moderni hyvinvointivaltiolainen alkoi kantaa internettiä taskussaan huippunopeana ja hd-kuvanlaadulla. Sukupolvelleni tämä hieno tulevaisuuden keksintö on ollut taskussa koko aikuisiän. Olihan se aluksi siistiä ja jännää mutta nyt se on arkistunut. Siinä missä nörtit puuhastelivat ysärillä nettisivujen parissa nälkäpalkalla niin nykyään nämä samat nörtit voivat päätyä Forbesin toplistoille onnekkaasta ideasta.

Diipit kelat. Tiputin vitun hyvät freestylet. Harmi että äänitys meni vähän vituiksi. Mutta mitäpä siitä, tulee niitä toistekin

Huomenta

Mulla on edessä kahvikuppi. Löfbergsiä pressopannun läpi, seassa mittalusikallinen teaniinia boostaamaan keskittymistä. Vieressä pari leipää, tai no toisen jämät ovat suussa just nyt. Lautasella myös omeletti, aika köyhillä täytteillä mutta haittaako se? Ei juurikaan. Internettini tai tietokone hidastelee, teksti ei tule sulavasti samantien painettuna vaan tässä on ikävä viive.

Kofeiini ja teaniini yhdessä antavat boostin keskittymiskykyyn, käyttäjän on helpompi syventyä ja keskittyä tekemäänsä asiaan unohtaen muut häiriötekijät.  Loistavaa työntekoon tai opiskeluun jos on pakko keskittyä. Pitäisi treenata pääsykokeisiin mutta päädyn todennäköisesti hiomaan Trackmanian kenttiä niinkuin jo jonkun aikaa olen tehnyt. Ai että osaa välillä olla inhottavia ratoja.

Sain leipäni suuhun, munakas seuraavana vuorossa. Yllättävän hyvää, tällä kertaa unohtui kaikki ikkunalaudalla kasvavat viherkasvit, kasvakoot rauhassa. Pitäisi siistiä alapuskistoa koska alkavat jo kuivumaan kasaan.

 

Hain kahvia, sitä oli selvästi liian vähän. Toinen kuppi jäi puolilleen, mikälie ajatusvirhe sattunut mittaillessa. Sitä se on kun vanhaksi elää. Olen myös alkanut sitomaan kengännauhani penkillä istuen, lisäksi lähikaupan uudistus vei appelsiinit alimmalle hyllylle. LIIAN ALHAALLE! Ei se ole hauskaa noukkia sieltä polven korkeudesta niitä appelsiineja kun ne aiemmin olivat vyötärön korkeudella. Ensimmäisen maailman ongelmia. Appelsiinit espanjasta asti ja mä valitan että ne on liian alhaalla kaupassa.Joutuu vähän kumartumaan.

 

 

Pari tuntia kun lopetin kirjoittamisen. Pelasin trackmaniaa ja eteninkin jonkinverran. Nyt tallennan tämän ja palaan tekstieni ääreen taas joskus.

 

Tanssi näiltä luodeilta

Voiko tanssiminen olla lähtöisin siitä kun homosuvun (Homo Sapiens, Erectus sekä monet muut ihmisapinat) kommunikointitaidoit eivät olleet vielä kehittyneet, kommunikoitiin elekielellä. Normaalit asiat käsimerkein, isot ja vaativat tai mahtavat asiat taas elehtimällä suurieleisesti. Tanssiminen taas olisi saanut alkunsa siitä että kaksi hahmoa elehtivät samalla tavalla, kommunikoiden näin yhtä suurieleisesti samoin tavoin lähestyivät koska hyväksyvät toisensa. Vasta myöhemmin siitä on tullut vain parin kanssa olemista ja läheisempää..

jjöö

 

Pleikkarin alkuvalikon merkitys 13-43vuotiaiden elämään

Havahduin äsken kuuntelemaan tarkemmin pleikkarin alkuvalikon taustalla soivaa ambientia. Vitun diippii, tuo musiikki soi tuolla kokoajan huomaamattamme, ikäänkuin taustamölynä. Se on siellä, kuinka usein alamme kuuntelemaan sitä? Kuinka usein kuuntelemme kotimme sydämen ääntä.

Kotinne, koska pleikkari+telkkari on kodin sydän. Voitte asua vaikka miten pienessä ja ahtaassa itsemurhayksiössä Hervannassa, Kontulassa tai Liipolassa, jos teillä on nopea internetyhteys, pleikkari ja asuntonne yhden seinän sisustustarpeen täyttävä sairaalloisen tarkka taulutv joka erottaa vaikka ihomadon loisivan jalkapallokentän tuomarin päänäpäältä.

Tai voit asua satojen neliöjen omakotitalossa loistavalla sijainnilla järven rannalla, päiväkotien ja kauppojen risteyspaikalla. Mutta asunto on liian iso toimivan ja nykyaikaisen wifi-verkon ylläpitämiseen. Halvemmaksi tulisi melkein pystyttää oma antenni kämpän keskelle kuin useiden modeemien ja tiesminkä tietokoneilaitteistojen ylläpitämiseen jotta voidaan taata toimiva internetyhteiys kaikille tarvitseville. Televisionne on pieni? Huono äänentoisto.

Silloin kotinne ei voi hyvin.

 

Pieni Pieni Pimputus…

Te nimittäin kuulette aina pleikkarin auki ollessaan mietoa ambientia.

Kuulkaa sukupolvenne taustanauhaa. Televisio ja pleikkari saattaa olla aina päällä kotona ollessanne. Pieni pieni pimputus.

Tuon taustalla soidessa on perustettu miljoonaluokan yrityksiä. Riidelty, sovittu, rakastuttu, raiskattu, erottu, tavattu, mitä vaan on tapahtunut. On ollut taustalla soimassa.

Pieni pieni pimputus.

 

Pleikkarin taustanauhan luoja on ollut diippi, ja ennenkaikkea hämärähahmo. Niin hämärä että kaikki mitä hän on jälkeensä jättänyt on … ääniaaltojen varjot. .. .

Hän on onnistunut luomaan taustanauhan joka ei ärsytä, ilostuta, väsytä tai herätä mitään tunteita… Silti sen aistii, se on syvä rauha sohvan pohjalla koomassa. Kello on pian 16:20. . .

Putoat sohvalle, mässyt sylissä ja valmiina tuijottamaan jotain nollataululeffaa joka vaikuttaa yllättävän diipiltä. Luultavasti syynä on kohdeyleisön ja tuotanton sama herkistynyt värähtelytaajuus tässä pohjattoman kuiluttomassa galaksiatmosfäärissä. He ajattelevat samoin. Et jaksa laittaa edes leffaa pyörimään kun tipahdat sohvalle ja jäljelle jää vain sinertävä valo ja taustalla alati soiva

Pieni pieni pimputus.

 

Olet saapunut suoralla reittilennolla Shanghaihiin New Yorkista. Mikä se Jetlag on? Jetti? Lagi?… Aivan. Ymmärsin. Jetlag. Jetti(eli lentokone)lagi. Lagi.

Lentokoneväsymys.

Ei helvetti kun pitää olla vitun diippi että pitää tällaisia asioita diippeinä.

Tuijotan muna kädes fraktaalei.

Et ehtinyt nukahtaa kunnolla hetkeksikään kun täytyi selata pörssikursseja, futuureja, optioita ja osinkoja. Ja samantien on edessä kansainvälinen johtoryhmän kokous. Ruhtinaalliset neljä tuntia aikaa nukkua jos hississä unissakävely lasketaan nukkumiseksi. Et saa hotellihuoneessa telkkarin, samalla aukeaa pleikkari. Sonya molemmat näköjään, kai joku pakettitarjous ostaa pleikkari ja telkkari.

Televisio aukeaa ja koitat keksiä katsottavaa, simahdat, sinervätä valo ja desibelejä ilmassa.

 

Taustalla soi pieni pieni pimputus.

 

Istut siinä, luet. Jumituit läppärin ääreen, pelailit hetken mutta keskittyminen katosi taas. Jätit pleikkarin päälle. Taustalla soi ambient. Pieni pieni pimputus.

 

Resetoidutaan takaisin tarkastelemaan tätä taustanauhaa.

Pieni pieni pimputus. Se soi.

 

 

 

 

 

Mä vihaan mun työtä.

Mun työ on yks yhteiskunnan vihatuimmista. Meitä tarvitaan jotta yhteiskunta pyörisi edes hieman paremmin mutta meitä vihataan kaikesta huolimatta.

Mun aivot on aina nollassa ku mä oon töissä, mä oon tehny tota kohta 6 vuotta. Tekeekö se jotain ihmiselle jos se on jumissa tuntikausia päivässä kun vaihtoehtona olisi käyttää päätä?

Mua on alkanu hajottamaan tän työn tekeminen, keväällä olin jo innoissani ottamassa lopareita. Lauleskelin jopa innoissani maanisesti ”mä lopetan tän paskan” mutta syksyn kynnyksellä edelleen samaa paskaa. Toki välissä oli kesäloma jonka tahdoin pitää.

Tästä tuli vakavaa. Mä halusin heittää humoristisemman otteen mutta ehkäpä tätä täytyy käsitellä otsa kurtussa.

Siihen on syynsä kun ylipäätään aloin jaksaa tätä työtä, työvuorot vaihdettiin ilmoittamalla pomolle. Ihan samahan se on ollaanko siellä miten töissä. Pieni firma kumminkin.

Vähitellen alkoi hajottaa.

Nyt tänään mua alkoi jälleen oikeasti vituttaa. Aiemmista raivoiluistani poiketen olin suhteellisen tyyni.

En jaksanut raivota enää. Oli turhaa, suunnitelmia kumminkin oli.

 

Mä kuuntelen nyt Crashia, tuli sattumalta spotifyssä vastaan ja aattelin kuunnella. Täähän on hyvää musiikkia, oon mä sen aina tiennyt mutten etenkään räppiaitoiluvaiheessani halunnut myöntää. Hassu teinipoika.

Mulla ei nyt ajatus kulje.

Liftaamaan

Aion lähteä kesällä liftaamaan. Samantien kun kesäloma alkaa, kun olen sulkenut työpaikan oven viimeistä kertaa muutamaan viikkoon lähden liftaamaan. Vien työavaimet pois, vaihdan vaatteet, käyn suihkussa ja nappaan lopulta repun selkään. Hieman aiemmin halvalla löytämäni kohtuullisenkokoisen repun, ei mitään koulureppua tai vastaavaa. Olisihan minulla ollut tuo urheilukaupasta ostamani kympin reppu muttei välttämättlä kovin käytännlllinen vaikka asiansa ajaisi. Muutama tasku enemmän ja hieman enemmän tilaa niin hyvä tulee. Repussa oli parit vaihtovaatteet, tekninen kerrasto, makuupussi, puukko, kännykän laturi, aurinkorasva ja muuta vastaavaa. Vähän evästä, taskumatti. Pari huikkaa halpaaviskiä voisi maistua sillointällöin kun on seissyt tien reunassa peukku pystyssä tuntikaupalla. Toisaalta tuossa varmasti oppii kävelemään peukku pystyssä. Kyltti roikkuu selässä jotta ohiajavat autot näkevät minne olen matkalla.

Eteenpäin

Kyltissäni lukisi eteenpäin, alkupään kylteissä ja loppumatkasta. Tärkeintä ei olisi se minne päädyn, kunhan menen eteenpäin.

Kohteenani olisi kumminkin Norja ja jäämeri. Nordkapp ehkäpä? Sopivan pohjoisessa, mutta suunnitelmiini ei kuulu tehdä suunnitelmia joten juuri tuonne en välttämättä päädy. Joku uugeempi norjalaiskaupunki jäämeren rannalta.Jotain mystisiä norjalaishipstereitä aitoine partoineen ja villapaitoineen kertomassa että Oslo on ihan pilalla. Siksipä he muuttivat pohjoisnorjaan elätyäkseen oikeasti merikarhujen elämään. He haluavat tutustua hyvin tarkasti siitä millaista on olla aito parrakas pohjoisnorjalainen. Heillä on oma blogi ja instagramtili projektilleen. OG-Hipsterit järjestävät diippejä partyjä joka viikonloppu. Käsittämätöntä on näiltä kylmän maan kasvateilta tämä elämänhimo. Kouvolalaiset elävät samanlaisen masentavan harmauden keskellä mutta heillä ei ole samanlaista tahtoa elää. Keskimääräisen kouvolalalisen kuolinsyy on itsemurha 30-vuotiaana tylsyyteen. Usein hirttoköytenä on toiminut kaveripiirin onnenkaluna toimiva kouvolatukkalettimysteeri. Aina kun yksi kouvolatukkainen kolmikymppinen kuolee kouvolassa, häneltä leikataan hiukset pois ja hiustupsut virkataan Kouvolan itsemurhaköyden jatkoksi. Ja jälleen on lisättävä yhdet hiukset tähän hienoon köyteen jossa paistoi vaaleanpunaista, mustaa, vihreää ja kaikkia sateenkaaren värejä. Jopa värejä joilla ei oo nimiä

valonsäteet pimeyteen

itsensä imevät.

 

Voin saada kyydin keneltä tahansa. Kuusikymppiseltä aidolta rekkamieheltä, enkä tarkoita mitään oransseissa TYÄ_UKKOhaalareissa pyöriviä keski-ikäisiä vaan niitä jotka jo kuuskytäluvulla rahtasivat tavaraa ympäri vapaata eurooppaa. He olivat nähneet kaiken ja salakuljettaneet loputtomat määrät pimeetä viinaa ja tupakkaa. Pieni omaisuus niilläkin.

Saattaisin saada tylsistyneeltä perheenisältä kyydin, matkalla mökille jossa muu perhe jo odottaa. Oli pakko olla palaverissa helsingissä isojen pomojen kuultavana. Työprojekti olisi tärkeä ja saattaisi poikia mukavan palkankorotuksen. Tämä ajatus mielessä hän oli jo vaihtanut uudempaan E-sarjan mersuun. Pieni motivaatio hoitaa hommat hyvin. Riskipeliä ehkä nimittäin jos tuo palkankorotus ei toteutuisi uuteen autoon ei välttämättä olisi varaa. Tai olisi jos olisi karsittava vain yhteen ulkomaanmatkaan kahden sijaan. Mutta vaimon on päästävä ruskettumaan talvellakin! Mitä kaveritkin ajattelisivat kun keskitalvella mennään kalpeana?

Kyyti äkkirikkaalta parikymppiseltä, ärsyttävä mäklemorelettinen ja muutenkin valmiiksi ylimielinen espoolainen oli kaikkien harmiksi mennyt voittamaan lotossa pari miljoonaa. No nyt päästiin näyttämään että on varaa.                             ”Vitun välittömästi” hän sanoi kun kaverit kysyivät miten hän päätyi juuri mattaharmaaseen BMW M6 avomalliin. ”Vitun välittömästi ku mä näin sen siellä kaupassa” Kolmesataatuhatta olisi vain pikkuraha loppuunasti varustellusta ajamattomasta luksusbemarista. Tytötkin tykkäisi kun tuolla huristaisi hakemaan deiteille. Itellekkin tietty kelpaisi, ei mulla oo syytä olla ostamatta hyvää bemaria jos vaan on rahaa. Sellaset halvat romut jotka amikset on loppuunraiskanneet bimmerpartyissä. Ei sellasia tarvi katella.  Monia varmasti ärsyttää jos tuollainen jäbä voittaa lotossa.  Täynnä itseään. Voi vittu ja se asenne. Onneksi ei tarvinnut olla kauaa kyydissä.

 

Nukkumapaikkaa ei välttämättä löydy. Ei haittaa, abcltä evästä ja rannalle. Pieni peseytyminen siellä, nuotio tuleen ja makkaraa ja pari olutta. Olin jo aiemmin askarrellut pienen laavun johon voi mennä sateensuojaan. Sateesta ei tällä kertaa ollut mitään pelkoa mutta kivaahan se oli askarrella. Söin iltapalan, jumittelin nuotioon tuijottaen ja väsymyksen voittaessa painuisin makuupussiin taivasalle. Tuijottelisin tähtiin ja nukahtaisin. Aamulla olisi taas uusi päivä ja uudet kilometrit taitettavana

Siitepölyallergiaako?

Kevät. Siitepöly strikes back.

Pääsin kymmeneltä töistä, viileä sateenjälkeinen kevätilta. Kaunis ilma, taivas oli tähtikirkas. En mennyt suoraan kotiin, otin pienen pyöräilyreissun kaupungilla. Puistoon järven rannalle, tuijottelin siinä puiston sillalla aikani järvelle. Hiljaista, tuona aikana taisi neljä ihmistä kulkea ohitse. Hetken kuluttua hyppäsin pyörän selkään ja lähdin polkemaan kotiinpäin

Olin juuri suorittanut aikamatkan.

Pyöräilin kotiin keskustan kautta, se kun sattui olemaan suorin reitti. Matkalla joku arviolta 23vuotias nainen juoksi bussiin. Minnelie kiirehtinyt. Ei mitään hajua. Pyöräilin ruokapaikkojen ja baarien ohitse. Grillin tuotteet näyttivät hyvältä mutta persaukisena pystyin välttämään kiusauksia mässäilyn suhteen. Kotona oli sitäpaitsi kalapuikkoja ja jotain broileripastaa. Kaikki tongittu lidlin roskiksesta. Elintarvikekaupan roskikseen kun kurkistaa sulkemisajan jälkeen niin löytää kokonaisen aarreaitan jota monet eivät välttämättä tule ajatelleeksi. Olen dyykannut pian neljä vuotta. Jo vuosikausia, kenties jopa kymmenen vuotta sitten mieleen tuli ajatus dyykkaamisesta, kiitos internetin. Satuin näkemään siihen aikaan aktiivisesti käyttämälläni nettifoorumilla dyykkaustopikin.         Niin paljon kaikkea hyvää ruokaa!   Ja vielä ilmaiseksi! Vei kumminkin vuosia ennen kuin lähdin itse ensimmäistä kertaa roskiksille. Taisin katsella youtubevideoita kun eteeni pamahti pottatukkainen vanhasen marko. Hän ryömi lidlin roskikseen aidan ali. Samassa löin itseäni kämmenellä otsaan. Täytyy heti illalla lähteä katsomaan mitä sieltä löytyisi.

No löytyihän sieltä. Leipää, kroisantteja. Suklaavanukasta, banaaneja ja viinirypäleitä. Kovin pieni saalis kun vertaa mahtavimpiin saaliisiin. Villisikaa lähemmäs kymmenen kiloa, broileripihvejä, pari kiloa pistaasipähkinöitä. Sipsejä, karkkia, hedelmiä, vihanneksia. Kaikkea mitä en muuten ostaisi. Laatupihvejä, kymmenen euroa kahden pihvin paketti. Niitä ei ole muuten aikoihin tullut vastaan. Suurta herkkua olivat. Viime reissullani, itseasiassa toissareissullani vastaan tuli monta kiloa sinihomejuustoa, ei edes mitään pirkkaa tai eldoraadoa vaan jotain hienompaa. Isoja kiekkoja ja erittäin hyvää.

Onneksi sitä on vielä jäljellä. Käynpä maistelemassa…

…

 

…

Iso kimpale sinihomejuustoa suoraan suuhun, haukkasin punaisesta chilistäkin palasen mutta selvästikin menettänyt suuren osan potkustaan. Hieman nahjuinen. Otin lisäksi lasin vettä…

 

Käännyin risteyksessä oikealle, ohitin hampurilaisravintolan jossa sattumalta veljeni istui tyttöystävänsä kanssa. Tyttö asuu jossain keskustan nurkilla. Moikkasin ikkunan kautta veljeäni ja jatkoin matkaa. Tuo hampurilaisravintola oli ydinkeskustassa ja hyvin suosittu etenkin viikonloppuisin. Ravintola tarvitsi viikonloppuilloille järjestyksenvalvojaa. Olin paria vuotta aikaisemmin suorittanut järjestyksenvalvojakortin lisäansiot mielessä. Tulihan niitä sopivasti. Ahkerimmillani kuukausipalkka jv-hommista oli suunnilleen 500€ verojen jälkeen! Silloin olinkin joka viikonloppu töissä, mukaan mahtui yksi kesäfestarikin. Taas täytyy tehdä töitä. Viikonloppuna tuon ravintolan ovihieheksi tuntikausiksi. Paikka sulkeutuu aamuyöstä, melkeinpä aamulla. Siellä on oltava jo alkuillasta kahva-apinana. Palkka juoksee ja minä seison, helppoa rahaahan tuo on. Viime viikonloppuna tuli laitettua toisaalla pelkästään takkia narikkaan tunnin välein, muu aika meni kännykkää räplätessä. Helppoa oli myös paikallisen kuuluisan rokkiklubin terassilla. Kaupunki vaati terassin takia ovimiestä jo kuudeksi. Ei siellä ketään siihen aikaan ollut, terassilla baarihenkilökuntaa tupakalla. Itse join kahvia, tupakkaan en koske. Turha addiktoiva aine, haisee pahalta ja vie rahat. Siellä ovihommissa ollessa paita haisee kotiin tullessa poikkeuksetta tupakalle. Ei ole mukavaa, mutta siinä ovella on tupakointipaikka eikä baarissa ole rakennuksen iän vuoksi tupakkakoppia.

Kun baareissa sai vielä polttaa, olisiko ollut 2008 jolloin homma loppui? Vai 2009? En muista. Silloin haisi tupakalle aina, tuolloin en siis vielä ovilla seisoskellut. Tuijotin yksinäisenä tuoppiin valtavan tiskipinon verran tuoppeja. Sellaista se oli sillon, on välillä edelleenkin. Muistan jonkun nistin oloisen sedän yrittävän polttaa kättäni tupakalla. Ympäripäissään kaikki olimme, nuoleskelin hänen vaimonsa(?) kanssa ja kaaduimme päällekkäin takkipinon, eli narikan päälle. Naisella oli erittäin isoreikäiset sukkahousut.

 

Kuljin kauppakeskuksen ohitse, ajoin suht vauhdikkaasti koska tuntui siltä. Ei tässä kiirettä ollut, mukava ilma polkea. Saavuin kotikatuni alkupäähän. Katu viettää poispäin keskustassa mentäessä hieman ylämäkeen. Kävellen keskustan baarista aamuyöstä tuo katu tuntuu tänne loppupäähän aina uskomattoman pitkältä. Tie ei tuntunut loppuvan koskaan. Onneksi polkupyörällä pääsee nopeasti. Olin joskus kotimatkalla mennyt naisten kanssa juttusille mutta ikinä niistä ei tule mitään. Jonkun naisen tulisi pitää kirjaa siitä kuinka usein tätä lähestytään kotimatkalla baarista. Tai jos nainen on yksin baarissa kuinka usein tullaan kysymään ”Mitäs sä täällä yksin istut” tai muita variaatioita. Tunnustan tehneeni samoin. Rankassa lumituiskussa tuo on karaiseva kokemus. Kesällä oikein mukava. Kerran olimme kavereiden kanssa tulossa baarista, samasta jossa olin välillä työskennellyt, huomasimme katuvalon valaisevan viereisen kerrostalon seinään. Pysäköintikieltokyltti loi seinään varjon joka muistutti istuvaa ukkelia. Hetkeä aiemmin olimme käyneet läheisessä leikkipuistossa keinumassa. Kaverini laski jokaisesta liukumäestä. Keinuimme aikamme, oli kivaa. Tuntui hyvältä keinua pimeässä yössä, katuvalojen valaistessa leikkipaikan. Keinuin korkealle, tähtiin asti. Nousin niin ylös että näin edessä olevan kerrostalon taakse.

Ohitin mausteita, kuivatuotteita ja muuta pientä purtavaa myyvän puodin. Olin käynyt edellisenä päivänä kirjastossa. Pitkästäaikaa kirjastoon ja juuri silläkertaa lainaaminen ei ollut mahdollista. Syystä tai toisesta, en muista.  Ohitin maustepuodin, koin lievää halua mennä sisään ja ostaa edes jotain. Joskus vuosikausia sitten olin ostanut sieltä kilon karkkia, se oli halpaa. Minulla on paha ongelma irtokarkkihyllyllä. En saa koskaan tarpeekseni. On aina pakko ottaa jotain, mitä tahansa useampi kappale jotta ne karkit eivät loppuisi kesken. Jos tahtoo hieman enemmän. Kilon irtokarkkipussi on sääntö eikä poikkeus. Ensimmäisenä päivänä en välttämättä syö paljoa mutta toisena päivänä sokeriaddiktiota ruokkivat mielihyvähormonit pistävät minut ahmimaan karkit pois seuraavana päivänä. Tällaisen diagnoosin olen joskus itselleni tehnyt. Sokeri on hyvin addiktoiva aine, jossain tutkimuksessa verrattiin sokerin ja kokaiinin addiktoivuutta. Olivat hyvin lähellä toisiaan, lisäksi nämä aineet vapauttavat dopamiinia aivoissa samoin tavoin. Sokeria. Karkkia, olisipa ollut karkkia syötäväksi. Makean nälkä iskee aina välillä, tälläkertaa meni jotain muuta. Leipää, kalapuikkoja, marjoja. Ikävän vähäiseksi jäivät eväät. Ohitin maustepuodin pikaisesti avoimesta ovesta eteiseen vilkaisemalla.

Olin pian naapuripubini kohdalla. Halpa paikka viikonloppuiltaisin. En muista koska kävin siellä ensimmäistä kertaa. Happyhour oli ysistä puoleenyöhön, perus hanaolutta halpaan hintaan. Hyvä diili perjantaina iltavuoron jälkeen.

Kävin monesti tuolla juomassa oluen tai pari, sillointällöin toin treffikumppaneita sinne. Kaikki yllättyivät paikan siisteydestä, ei mikään lähiöräkälä vaan oikeasti mukava pubi. Jotkut päättyivät hyvin, jotkut huonosti. Mukava paikka, koskaan ei voi tietää onko paikka täpötäynnä vai neljän vakiojuopon kansoittama kun sinne saapuu viikonloppuiltana. Erittäin ärisevä-ääninen nais-ihminen ja ilmeisesti hänen tyttärensä? Elämäntavat kohdillaan. Syksyllä oli kylmä, lokakuun alku. Lämpötila nollassa eikä vielä oltu totuttu kylmyyteen. Naapuripubiin ja lasillinen rommitotia. Toimi ja maistui oikein hyvälle. Onneksi pääsisin pian pois kylmyydestä, meksiko kutsui. Mahtava reissu mutta siitä toisella kertaa (jos nyt mitään toista kertaa tulee, kyltetiätte). Rommitotia tyhjentäessä joku nainen vieressä alkoi juttelemaan, vai aloinko minä hänelle? En muista, saatoin sekoittaa hänet johonkin muuhun. Hänen kaverinsa tulivat vielä yksille oluille. Join lasini tyhjäksi ja lähdin kotiin.

Ohitin kotitalossani olevan pizzapaikan, halvat hinnat. Iso pizza ja litra olutta 11€. Onkohan enää? En muista. Joskus harvoin tulee tuolla käytyä, pizzat ovat isoja mutta maku ei ole niin erikoinen. Halpa olut on tietty aina plussaa. Miksihän tuo ei ole auki aamuyöstä vaan sulkee viikonloppuisinkin puolilta öin.Tällä alueella asuvat käyttäisivät varmasti mielellään paikallista paikkaa kuin jonottaisivat tunnin omaa pizzaansa keskustassa. Vastapäinen paikka taas ei ole mikään kehuttava. Elämäni pahinta pizzaa, ja vaikka pahakin pizza on aina hyvää, tuo ei ollut. Pohja maistui oudolta enkä selvästikään kortilla maksaessani maksanut veroja. Korttimaksuihin lisättiin euron lisä, mitään kuittiahan sieltä ei saanut. Olutkin liian kallista paikan profiiliin nähden. Tänne muuttaessani taisin ekana iltana käydä siellä kebabilla ja oluella. Juttelin pitkään paikan omistajan kanssa. Mukava ukko, voisi käydä joskus toiste mutta tilaisin jotain muuta kuin pizzaa. Mitä väliä vaikka ei maksa veroja, kiertäähän isommat herrat veroja miljoonakaupalla ja sitten paheksutaan pienyrittäjää joka haluaa saada leipänsä päälle muutakin kuin voita. Ei pimeässä työssä ole välttämättä niin paljoa pahaa kuin annetaan olettaa, kunhan sillä ei teetä kokonaisia kerrostaloja ja pitää työturvallisuudesta huolen. Jos joku tekee työhommat vähän halvemmalla pimeänä niin mitä sitten. Ymmärrän ettei pienyrittäjää kiinnosta maksa pienistä tuloistaan pariakymmentä prosenttia verottajalle joka kumminkin vain antaa rahaa oudon värisille ja hajuisille ihmisille jotka tulevat tänne käyttäytymään oudosti, nehän yrittävät puhua. Ei se käy laatuun.

Esimerkki pimeästä työstä löytyy myös alapuoleltani. Pohjakerroksessa on thaihierontapaikkoja, keski-ikäisiä jo valitettavan rupsahtaneita thaimuoreja valmiina lääppimään keski-ikäisiä setiä kalliista hinnasta. Yäk. Olisi edes kauniita nuoria naisia. Ikkunasta on mukava seurata hierontapaikkoihin suunnistavia asiakkaita. Pää kääntyilee, eihän kukaan näe. Kävellään hermostuneesti oven ohi, vilkaistaan ympärille. Kävellään eteenpäin ja kaivetaan suurieleisesti kännykkä taskusta. Käännytään ympäri ikäänkuin olisi mentävä toiseen suuntaan. Nyt kukaan ei näe, äkkiä tuulikaappiin suljetun oven taakse odottamaan. Väliovi oli siis kiinni, ulko-ovi auki joten nämä hetket olisivat kriittisiä. Näkisikö joku? Sisään ja hierottavaksi. Kerran seurasin kymmenen minuuttia katua edestakaisin seilannutta sankaria. Käveli useaan kertaan katua edestakaisin. Meni autoonsa istumaan, ajoi autonsa seuraaville parkkipaikoille, nousi autosta ja käveli taas kadunpätkän edestakaisin. Pari kertaa keräsi rohkeutta mutta poistui autollaan. Ilmeisesti ruokatunti hyötykäytössä. Asiakkaiden iloksi hierontalaitoksissa on takaovi. Viime perjantaina illalla ulos lähtiessä viereisestä takaovesta poistui rupsahtanut mies, punastui kovasti ja otti reippaita askelia porttikongia kohti. Kysyin ”Helpottiko?” Kuulemma helpotti.

Käännyin porttikongiin ja sisäpihalle. Sisäpihalla oltiin tehty parin viime vuoden aikana remontti. Alunperin piharemonttiin, tai johnkin vastaavaan piti kulua kaksi viikkoa. Kului kaksi vuotta ennenkuin kaikki oli kunnossa. Piha oltiin revitty kokonaan auki, käyttövesiputkistoremontti ajoi avaamaan koko pihan. Asfaltti tasoitettiin samalla. Olin tuon kaksi kuukautta jota vesiputkiremontti kesti, ilman juoksevaa vettä. Rapussa oli vesihanat joten niitä käyttäen sain juomaveteni. Lähin vessa oli naapurirapun kellarissa jonne piti mennä ullakkoa pitkin. Kun remontti oli valmis, rakennusyhtiö toi pari siivoojaa laittamaan paikkani kuntoon. Autoin siivoamisessa, kantelin omia roiniani takaisin paikoilleen. Kämppä kiilsi, mukava saada ammattiapua. Siivoamiseen. Sen jälkeen olen pyrkinyt pitämään asuntoni suhteellisen siistinä. Aina välillä sotkua syntyy mutta ei se haittaa. Mattoja en ole tampannut kahteen ja puoleen vuoteen. Kyllä niistä hiekkaa irtoaa kun imuroi. Pitäisi hankkia mattopiiska. Eteisen lattia on aina hiekassa.

Riisuin kenkäni ja takkini eteisessä. Naulakossa oli jonkun satunnaisen tindertytön jättämä takki. Ei ole kaipaillut. Pitäisi heittää pois. Naulakossa on myös pari dyykkaustakkia. Toinen on yli kymmenvuotias verkkatakki, toinen viisi vuotta sitten kirpputorilta löydetty vihreä siistimpi takki. Nykään tasku on revennyt. Hieman pussimainen takki ehkä. Alhaalla oli kasa kenkiä, ei mitään hienoa. Nahkakengät ja purjehduskengät. Molemmat olivat mukana meksikonreissullani. Juoksukengät joilla on ikää jo teini-ikään oikeuttava määrä. Talvikengät joissa on liian liukas pohja. En silti kertaakaan talvella likastunut. Nyt jalassa oli pari vuotta sitten ostetut Nike SB:t, riisuin baseballtakkini naulakkoon.

Katsoin yhteen eteisessä olevista peileistä

Silmäni olivat punaiset.

Siitepölyallergiaako?